Saturday, March 7

FEBRUARY IN REVIEW

Täytin 19, penkkari-itkut, wanhat, vapaaehtoisuutta, ylppäreitä, työnhakua, ikävää... Helmikuu on ollut täynnä jos jonkinaista tunnetta, joita on ollut välillä vähän vaikeampi käsitellä. 

Mun koko helmikuu vaan yhtäkkiä katosi, se vaan haihtui kuin ilmaan. Eikä tämä ole mikään vitsi siitä, kuinka helmikuu on 2-3 päivää muita kuukausia lyhyempi. Olin suurimmaksi osaksi omissa maailmoissani, en oikeen tiennyt miten reagoida tiettyihin asioihin ja sitten vaan vaeltelin paikasta toiseen. Aloitin kyllä jonkinlaisen salilla käynnin, mikä on auttanut vähän saamaan sitä omaa aikaa, kun suurimman osan päivästäni olen koulussa tuntemattomien oppilaiden keskellä ja kotona selailemassa kännykkää. Mun päivätkin olivat niin suunnattoman yksitoikkoisia, enkä tehnyt asialle mitään. Olin vain ja tyydyin osaani.

Olihan helmikuussa hauskakin puoli, mikä varmaan johti kuukauden nopeaan menemisessä. Kaikenlainen jännittäminen eri asioita kohtaan. Eniten varmaan kuumotti se Wanhojen päivä, josta laitoin videotakin vähän aika sitten tulemaan. En tiedä milloin olisin nauranut niin paljon kuin tuolloin. Sain olla hyvien kavereiden kanssa ja pitää photoshootteja meidän mekoista. Saatiin jutella ja valittaa jalkojen väsymisestä. Silti hymyilytti ja nauratti, jopa ne kaatumiset kesken Grad Squaren aikana. Kyllä, totta kai tämä Kävelevä Katastrofi kaatuu vähintään kerran, odotettavissahan se oli kun talloin mun isoa mekkoani miljoonaan otteeseen! Tietenkin se risteily oli myös hauska, ainakin niin kauan kun hyvää oloa kesti. Ihmeen lightwieght. Mutta tuo päivä oli ihana, kuten myös hiihtolomakin sattuneita syistä. Ja jos joku sattuu tarvitsemaan mekkoa, täältä saisi tuollaisen vaaleanpunaisen jos suinkin tarvitsee :-D Tarjous voimassa niin kauan kun joku sen multa haluaa. 


Kuitenkin pieni varjo tässäkin hauskuudessa ollut. Penkkaripäivä oli hämmentävä, olin niin innoissani kavereideni puolesta, kun he saivat nauttia huomion keskipisteenä olemisesta ja juhlia TJ0:sta. Sitten tuli mieleen, kuinka minäkin olisin voinut olla samassa tilanteessa, ellen olisi lähtenyt vaihtoon. Voisin olla noiden ihanien ihmisten kanssa pukeutuneena napapiirityyliin ja maalailla lakanoita rekkoihin, mutta olinkin siellä katsomossa väistelemässä karkkeja. Eikä se itse tilaisuus haitannut, vaan näin ne ihmiset joiden kanssa olin viettänyt paljon aikaa ennen vuoden alkamista ja sitten yhteydenpito on jäänyt moikkaamisen tasolle. Nyt he ovat poissa koulusta ja heistä ei sittemmin ole kuulunut. Myöskin ystävät koulun ulkopuolella ovat tuntuneet  aina vain etäisemmältä, ovathan he täysin eri tilanteessa kuin minä, ymmärtäähän tuon. Mä virun lukiossa vielä yli vuoden verran, kun muut lähtevät ympäri maailmaa tai maata. Vähän haikeat meiningit siis ollut, mutta en voisi olla onnellisempi heitä kohtaan ja toivon kaikilla olleen hienot penkkarit ja sen jälkeinen aika. Oikeesti.


Tällaiset fiilikset on nostanut ilmaan myös hirveän kaipuun takaisin sinne maahan, mikä tuntui niin luonnolliselta paikalta asua. Se oli vaan niin nappiosuma itselle, mikä hämmästyttää itseä vieläkin. Haluaisin olla host-perheeni luona kannustamassa heitä eteenpäin ja haluaisin halata host-siskoani ja vain kävellä sitä tuttua naapurustoa ympäri. Halusin olla vaihto-oppilas taas. Halusin mennä orientaatioihin ja nähdä ne ihanat vaihtarikaverit ja kertoa, millainen ikävä minulla oli. Edes hetkeksi vain.


Nyt oon taas ottanut itseä niskasta kiinni ja yrittänyt keskittyä olennaiseen. Oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on edellä, fiiliksistä pitää puhua. Ei saa patoa niitä minnekkään mielen lokeroihin, kun sitten romahtaa. Pidä yhteyksiä tärkeisiin ihmisiin ja jos se tuntuu liialta, ottaa vähän väliä. Tee miten itsestä tuntuu oikeelta, äläkä anna muiden muuttaa omia vakaumuksia ja tavoitteita. Ei saa antaa periksi. Mun maaliskuun lupaukset on tehty, toivottavasti kestävät pidempään kuin vaan maaliskuun ajan. 

2 comments:

  1. Anonymous7.3.15

    ♡ voimia ihana ja hyvää maaliskuuta!

    ReplyDelete